Viikkoa ennen kisaa
Lähestyvä Päitsi sai ajatukset pysymään tehokkaasti asian tiimoilla, joten eipähän tarvinnut työasioita miettiä ennen nukkumaanmenoa. Mielessä tuli kerrattua superrallisääntöä ja AT-pisteiden laskua sekä mitä kamaa pitää muistaa ottaa mukaan ja kuinka valmistautua tulevaa koitosta varten. Olihan tämä minulle ja Joukollekin ensimmäinen endurokisa.
Sitten alkoi se varaosien hankkiminen. Ostoslistalla oli tehokkaampaa valomaskia, lisävaloja, piikkirenkaita, numerolaattoja, vaihtovaatteita ja ketjua ja hammasratasta. Ja muuta pikkuhilpettä kassikaupalla. Vielä huollot ja majoitukset, sekä järjestelyt töissä täytyy vielä saada varmistettua ja siinä se. Torstaina oli jo perhosia useampi kuin yksi mahassa, jännitti kuin olisi ollut ensimmäistä kertaa treffeillä. Jouko tulikin sitten torstai-iltapäivänä hakemaan meikäläisen ja pyörän kotoani ja matka kohti Lahtea alkoi. Yövyimme perjantaivastaisen yön Lahdessa, sillä perjantaiaamupäivällä piti olla virkkuna Lavangossa.
Perjantai
Aamu valkeni, ja oli oikein keväinen keli Lavangossa. Crossirata pölisi, ja muutenkin oli rento meininki. Edessä oli katsastus ja äänenmittaus. Itse olin aika turvallisin mielin, sillä olin ennen lähtöä äänenvoimakkuudeksi mitannut 93 dB 200EXC kotaristani. Katsastuksen yhteydessä tulokseksi tuli 92 dB:tä. Joukon 525:nen oli siinä nipin napin. Juuri 96dB, eli eikun seuraavalle rastille. Pyörän laakerit oli katsastajan mukaan Joukon pyörässä väljät ja hylkäyshän siitä Jokelle tuli. Eikun pyörä pukille, missä muka vika. Ei ainakaan pyörän laakereissa. Vika löytyikin swingin laakereista, mutta kikka kolmosella klappia pienemmäksi ja niin oli molempien katsastus läpi. Sitten pyörät työnnettiin suljettuun varikkoon, ja kamat niskaan ja transponderien kiinnitys ja suolakurkkujen syöntiä ja juontia. H-hetki lähenee, varikolla oli tosi rento meininki kuljettajien kesken, siinä tutustuttiin ja maalailtiin kauhuskenaarioita Keinukallion ja Jämsän MK:sta. Porukka oli paljon avoimempaa ja välittömämpää mitä olen crossikisoissa tavannut, liekö tämä enduro semmoista elämäntapaurheilua - mene ja tiedä.
MK1-Lavanko
Vihdoin lähtöaika koitti ja edessä on MK1-Lavanko. Mulla lähti tämä pätkä ja koko kisa niin vaikeasti kuin vain arvata saattoi. Parinsadan metrin päästä lähdössä onnistuin tiputtamaan valomaskin pyörästä. Maskin kumikiinnikkeet eivät olleet sopivat, ja maskin asennusvaiheessa jo epäilin kiinnitystä, mutta en onneton niitä varmistanut millään. Onneksi en ajanyt maskin yli, ei siinä muuta kuin uuppari ja noukkimaan tippunutta maskia ja kiinnittämään sitä uudelleen paikalleen, ja matka jatkui - tosin parin minuutin viiveellä. Ottihan päähän, voi veljet (terveisiä vaan Antille :) ), sillä valoitta ei olisi ollut asiaa siirtymälle. OK, AT-asemalla sitten nippusiteellä maski kiinni, onneksi olin varautunut ja juuri neljät nippusiteet löytyivät taskusta, joten nyt sain sen kunnolla kiinni. Jokella pätkä meni sanojensa mukaan merkkien katseluun ja pyörän herättelyyn.
MK2-Keinukallio
Keinukallio oli sellainen laskettelurinne, jossa vedettiin rinnettä ylös ja alas, käytiin metsässä ja hakkuuaukealla. Aika vellipätkä, vaikka K-luokka lähti toisena luokkana kisaan. Jokke heitti parit lipat ja otti pomput ulos reitiltä sopivasti alamäkeen, mutta se oli vaan sellainen "harmiton" oho-tilanne. Pätkä tuntui jo kuraenskalta, eli nyt sai pyöräkin maastokuvioinnin. Pätkän jälkeen purettiin tuntoja ja huolenaiheeksi nousi jo sunnuntain paluupätkä, kun se ajetaan uudestaan ja me ollaan viimeisenä luokkana. Tosin piti vähän hillitä, että eipä mietitä vielä niin pitkälle...
MK3-Ohkola
Tästä pätkästä minä ja Jokke tykättiin. Lähdössä oli heti hillitön hiekkanousu, jotkut joutuivat ottamaan nousua useampaan kertaan ja näyttihän tuo itsestänikin jo niiltä jenkeissä ajettavista rinnekilpailupaikoista. Sain lähdössä vinkin, että 2-vaihe silmään ja rauhallisesti tasakaasulla vaan ylös, ja niinhän se meni ikäänkuin heittämällä. Ohkola oli crossirataa sekä semmoista kivaa kangasmetsää ja tasaista siirtymää, muutama kurapaikka, mutta ihan OK. MK3:lle mennessä siirtymässä oli sileä ja laaja kallionpinta. Tiesin että se on tosi liukas nastarenkailla, ja vaikka ajoin sen "huolellisesti" yli, niin silti sain kaksipyöräsladit mutta pystyssä pysyttiin. Ihan kuin olisi suvikumeilla ajanut märällä panssarijäällä. Renkaat eivät pitäneet yhtään.
MK4-Jussinkorpi
Kuntoluokka ohitti tämän pätkän. Eli Ohkolasta ajettiin asfalttia pitkin huoltoon, joka oli MK4:sen jälkeen. Tässä eka kertaa ainakin itselläni merkit oli hukassa, missä huolto, minne pitää kääntyä. Muillakin näytti olevan samaa ihmetystä, mutta lopulta paikka löytyi ja tankkaustauko pyörälle ja kuskille järjestyi.
MK5-Huhdanoja
No tämä MK ajettiin siirtymänä, mutta itse en muistanut koko asiaa, ihmettelin vaan mielessä että miksi tässä ei ole kellolla lähettäjää. Ajattelin kokemattomuuttani, että varmaan tässä joku juju on. Lähdin kaahottamaan pätkää, useamman pyörän pätkällä ohitin, ihmettelin vaan että johan porukka ajaa hiljaa. Tosin itselläni säilyi kyllä hyvä ajorytmi. Mielestäni tämä siirtymä oli tähänastisista pätkistä vaativin, oli reikiä, puroja ja kivikkoja ja hämäräkin teki tuloaan. Jokke sai siirtymältä pari AT:tä, mutta itse olin "etuajassa" mutta muistin odottaa omaa aikaani AT-asemalla. Etuajassahan ei pätkälle lähdetä, ainakaan ilman AT-virhepisteitä.
MK-6 Nuuttila
Tästä Nuden MK:sta kuului tornihuhuja, että tässä otetaan luulot pois. Tämän pätkän vaativuuden varmaan tuntee jokainen eteläsuomen kaveri, mutta minulle ja Joukolle täysi mysteeri. Kysyin AT-asemalla, että mitä tuolla on tiedossa, niin sieltä sanottiin, että "kiva saunalenkki". "Selvä, sehän nähdään", vastasin. No pätkä oli sitten sitä suomienskaa varmaan parhaimmillaan ja vielä pimeässä. Sieltä siis löytyi kaikkea mahdollista avokalliosta liejuun. Nauratti mielessä kun parissa nousussa ajoura oli jo muuttunut puroksi, vettä tosiaankin piisasi, hyvä että ei syliin juossut. Sen verran vauhdilla sitä huipulta tuli. Eipähän nastat lyöneet kipinää kalliossa sutatessa. Tämä pätkä oli tavallaan ihanan kamala. Se oli sellainen raju saunalenkki. Itse tein pätkällä amatöörivirheen, kun yritin saada pyörän mutaspoorista ylös vauhdissa. Siihenhän se sitten kaatui, kun keula dumppasi ja heitti kuskin pyörän selästä. Sain pidettyä pyörän käynnissä, mutta takaisin pyörän päälle konutessani kytkin lipsahti, ja sammutin pyörän. Hyvä hyvä! Onneksi pienen 2-tahtisen saa polkemalla helposti käyntiin. MK:n loppupuolella edellämenevällä nelarikuskilla keitti kone lääseikössä niin, että näkyvyys oli melkein nollassa. Sitä höyryn määrää, kuin olisi ollut höyrysaunassa. Nuden loppupätkä oli sitä liejuspooria ja pirun rankkaa. Onneksi kaikilla oli kutakuinkin sama tahti, ja siinä sadan metrin liejuosuudella pyörät liikkuivat - sanotaanko tasaisen hitaasti. Tämän pätkän alussa tuli itselläni kylmähiki, kun spoorissa ajaessa räsähti ja kulku loppui siihen. Olin 100-varma, että kettinki meni poikki kun pyörä ei liikkunut ja kaasu oli selällään. Se olis ollut sitten siinä De-ja-vu! No nyt oli vuorossa hyvä tuuri, ja pyörä kellotti pohjapanssarinvarassa ja takarengas suti tyhjää, ja rasahdus johtui varmaan siitä, että kivi meni rissan läpi. Se oli oikeasti kauhea tunne, kun oli keskeytys jo tarjolla heti eka päivänä. Mutta kun pyörä lähti liikkeelle, niin oi sitä riemua. Että voi olla jätkällä tuuria.
Joken mielestä pienemmällä pyörällä pätkä olisi ollut helpompi, ja allekirjoitan saman, en olisi varmaan isolla möhkö-fantilla saanut kuin vahinkoa aikaiseksi. Jokke kertoi taluttaneensa muutamat kivipätkät. Kyllä renkaat ja piikit olivat Nudella lujilla. Nudelta ei kyllä mitään ajorytmiä saanut aikaiseksi, sen verrain vaihtelevaa oli koko pätkä. Taisipa olla enempi kytkimen lipsutteluharjoitus, tuumi Jouko.
Yötauko
Saavuttiin Nudelta yötauolle Lahteen, kellot olivat jotain klo. 23.00 kun päästiin hotellille. Pyörät jäi yhteisparkkiin, aamullapa ne sieltä sitten löytyvät.
Lauantai
Lauantaina herättiin pikkupakkaseen, pari astetta miinuksen puolella, ja tulossa oli kylmempi päivä kuin perjantaista. Siirtymillä sen ainoastaan huomasi, muuten kyllä pätkillä tarkeni. Tosin aamulla sai etsiä omaa pyörää, sillä niitä oransseja mutaisia laitteita oli kyllä paljon. Nyt oli jännät paikat, sillä tiedossa oli raskas päivä. Kymmenen pätkää ja 14 tuntia. Huh-huh. No ei muuta kuin reippaasti liikenteeseen. Vielä hymyilytti, perjantai ei vienyt vielä läpiajotahtoa pois. Kuinkahan käy launatain, tuumin mielessäni.
MK-7 Heinlammi
Heinlammi oli lauantaiaamun eka pätkä. Tällä pätkällä heräteltiin kuskit. Ja varmasti heräsivät. Mielestäni tämä oli lauantaipäivän pahin pätkä. Kyllä hirvitti pätkän maalissa, että jos näitä on lisää, niin noutaja tulee. Rehellistä kalliota ja kasoja tutuiksi tulleita kiviä. Tosi vaativa ainakin meikäläisen ajotaidolla. Tuli myös kokeiltua pätkän puolessa välissä, kuinka kottaraiselle käy kun sen kaataa vaudissa kivikkoon kallioisessa ylämäessä. Hyvinpä tuo kesti. Eiku uuteen nousuun. Voi pojat sitä kivien määrää!!!
MK-8 Marjoniemi
Marjoniemi oli sitten sellainen kevyt ja helppo pätkä. Onneksi, sillä päivän eka pätkä pisti kuskin mietteliääksi "tätäkö se kaikki on ?" Marjoniemi oli peltoa, ja metsää eikä pahemmin kiviäkään. Helpotti kummasti, ja haihdutti edellisen pätkän skenaariot.
MK-9 Sysmä
Sysmän kuntoluokka skippasi yli
MK-10 Leppäkoski
Leppäkoski oli ihan perinteistä suomienskaa, kaikkea mitä kuvitella vaan saattoi, löytyi enskapolun varrelta. Ihan jees tämäkin, vaikka itse liejusta kotaria kiskoin muistaakseni pariinkin otteeseen.
MK-11 JoSeMoRa
Siirtymä Josemoralle oli kiva. Nyt sai ajella muutakin kuin asfalttia. Kivaa "kärrypolkua" tai olisikohan ollut kelkkareitin pohjaa. Siinä sai pikkulämpimän ennen varsinaista MK:ta. Josemora oli sellainen neutraali pätkä, ei helppo eikä vaikea, mitään erityistä tästä pätkästä ei jäänyt mieleen.
MK-12 Oravasaari
Oravasaari oli polkua metsässä. Kiviä ja kantoja löytyi standardimäärä, mutta muistaakseni oli täysin kuiva pätkä.
MK-13 Kuokkala (Jyväskylän yleisöpätkä)
Jyväskylän yleisömaastokoe oli kivä pyöräytys, ei kovin vaativa, semmoista leppoista ajelua penkkaa ylös ja alas ja vähän liejussa ja joitan puita ja kiviä väistellen.
MK-14 Haapajoki (Jämsä)
Tästä Jämsän pätkästä kerrottiin, että tälle pätkälle heikkohermoisella ei ole asiaa. Saas nähdä kuis äijien käy. Tätä pätkää kaikki odotti kauhulla ja salaa toivoivat - vaikka ääneen eivät sanoneetkaan, että kallionousut ja laskut olisivat ohitettu kuntoluokalta. Kertoivat olevan Päitsin vaikein ja pelottavin pätkä. No eipä siinä, lähdössä minulla ei ollut hajuakaan että oliko tämä nyt se Jämsän pätkä vai ei, ajatuksen olivat ihan jossain muualla. No kuitenkin, matkaan lähdettiin ja avokalliota oli taas tiedossa, tavallista enemmän. Nousua, nousua, ja laskua. Avokallioylösnousu (siis se mainittu "tappo-osuus") oli jätetty pois sen vaikeuden vuoksi, mutta koko ajan noustiin ylöspäin, joten pitää meidän joskus alaskinpäin tulla. Tultiinhan sitä. Avokalliota ja sylin kokoisia kiviä jyrkässä alamäessä, jossa siis oli vain kalliota renkaiden alla. Tässä piti tosissaan laskelmoida että mihin kiveen jalalla saattoi ottaa tukea jos ja kun sitä tarvitsisi. Etupää ei olisi kestänyt tökätä, silloin oisi lähdetty ja vauhilla. Pyörän olisi varmasti saanut haudata sinne kivien sekaan jos olisi lipsahdus tullut. Minua se alamäki rehellisesti sanottuna pelotti. Ja kun vaihtoehtoistakaan reittiä ei löytynyt, niin ei siinä auttanut kun kerätä ajatukset kassaan, ja keskittyä tasapainon pitämiseen ja pyörän hallintaan. Tultiinhan sitä sieltä ehyenä alas - pyörä ja kuski, mutta olihan se lähellä että olisi voinut tulla kuraa sinne minne aurinko ei paista. Yllätys kuitenkin, että ajoin tämän ihanneaikaan.
MK-15 Hassi
Tämän pätkän taas kuntoluokka ohitti
MK-16 Kuhmoinen
Kuhmoisen pyrähdys oli kivienskaa, tosi rajua kalustolle. Ohitin pätkän aikana kolme kuljettajaa jotka tuskailivat ketjujen tai muun tekniikkamurheen kanssa. Reitti oli päänkokoista ja vähän pienempää kiveä täynnä, silleen että ne kivasti muljahtelivat renkaiden alla, siten ettei tiennyt mihin se keula karkaa. Itselleni jäi hyvä fiilis tästä ja se näkyi myös aikakortista, sillä tälle pätkälle itselleni tuli myös päivän toinen ihanneaika. Tämän jälkeen oli tiedossa hillitön siirtymä, vajaa sata kilsaa. Lopulta päästiin Evolle.
MK-17 Evo
Pimeä alkoi taas tulla. Tämä oli kiva ja helppo pätkä. Kuitenkin riittävän vaikea pimeässä, kun luonto ei oikein anna periksi ajaa kohti näkemätöntä. Nyt ois niitä kunnon valoja tarvittu, mutta ihan kohtalaisesti toimivat standardivalot, ja mulla oli vielä lisäspotti osoittamassa parin metrin päähän eturenkaasta, ja pitkät valot vähän kauemmas. Minä tykkäsin tästä pätkästä. Samantyylinen kuin kotiratani, pientä spooria ja puun kiertoa. Ei kummemmin kiviä, tai niihin oli jo tottunut...
MK-18 Kohilo
Kohilo ohitettiin, mutta siirtymä päivän viimeiselle MK:lle oli kuitenkin rankka. Välillä oli usko loppua, sillä siirtymänä oli jotain MK:n pohjaa ja ei mitään eikä ketään näkösällä. Olin melkein varma, että olen sekoillut merkkien kanssa, ja lähtenyt johonkin ihan muualle mihin olisi pitänyt. Yhdessä välissä sammutin pyörän ja kuuntelin ja katselin taakseni, että näkyykö ketään. Yhdet valot tuli, ja odottelin kuskin ja piti kysyä että oletko sinä mielestäsi eksynyt, itsestäni en mennyt takuuseen. Eipä ollut sekään ihan varma, mutta päätettiin, että eksytään sitten yhdessä. Lopulta löysimme päivän viimeisen MK:n. Tosin siirtymällä mulle paukahti kolme minsaa AT:tä.
MK-19 Kukonkoivu (Extreme testi)
Ekstreme pätkä oli kolmen minuutin pikapyrähdys. Oli pahoja paikkoja ja tehtyjä esteitä. Muunmuassa sähköpylväitä maassa siten että pylväiden väli oli sopivasti pyörän akseliväli. Juuri tässä pylväiden ylittämisessä lähti olkapää sijoiltaan, kun etupyörä tökkäsi hiukan sivuttain tukkiin, ja heitti kaverin yli laidan. Sain onneksi nuljautettua pallonivelen takaisin kuppiin ja pyörän nostettua pystyyn, ja matka jatkui. Siihen asti pääsin hyvään vauhtiin, ilman pientä tapaturmaa, olisi se puoliminuuttia säästynyt, mutta hyvä näinkin, että pääsin jatkamaan matkaa. Tiedossa oli kipeä yö.
Sunnuntai
Sunnuntaina herättiin aurinkoiseen päivään. Onneksi nyt sai nukkua pitempään, sillä lähtö oli siinä kymmenen jälkeen. Tosin itselläni oli aika rauhaton yö tuon extreme-pätkän tapahtuman johdosta. Nyt oltiin Joken kanssa jo sitä mieltä että varsinainen Päitsi on nyt ajettu, että nyt vaan rauhallisesti kohti Lavankoa ja se olisi siinä. Mutta vielä kerkiää tapahtua, odotahan vaan!
MK-20 Nuuttila (Nude vastakarvaan)
Nudea oli taas tiedossa, johan tuo oli kerran ajettu, mutta ihan uudelta pätkältä tuntui, olihan siitä jo nelisensataa pengasparia sutannut. Aluksi oli peltoa ja savivelliä ja kivikkoista mäkeä. Ei tätä pätkää vieläkään voi sanoa tosi helpoksi, mutta olihan ero kuin yöllä ja päivällä. Mukavenpi tätä oli valoisassa ajella, tosin kallionousut ja -laskut olivat yhtä mielenkiintoisia kuin perjantainakin. Välillä itselleni oli epäselvää, oliko kyseessä trial vai enduro. Kytkin rupesi tällä pätkällä vähän oireilemaan. Irroitusongelmia, saas nähdä onko jossain vuoto vai onko koneesta öljyt karanneet ?!
MK-21 Huhdanoja
Huhdanoja ajettiin siirtymänä, ja tämä oli lisäksi laitettu puoliksi alkuperäisestä maastokokeesta. Sitten ongelmat alkoivatkin. Kytkin kuoli totaalisesti, eli kahva oli aivan hervoton. Minä onneton kun menin eilen manaamaan raskasta kytkintä, kun tahtoi kytkinsormet väsähtää. Nyt oli toinen ääripää, manauksiini oli vastattu :) No olihan siinä työ ajella kivikkoa ylös ja alas ilman kytkintä. Alkoi pikkuhiljaa hirvittämään, että tähänkö tämä leikki päättyy. AT-asemallekin oli tultava vaihde päällä ja jarrulla sammuttaa kone, ja lähdössä raakana vaihde silmään ja toivoa ettei kone sammu. Saattoihan siinä joku ihmetellä ajoani, mutta siinäpän spekuloikoot. Tosin seuraavana oli tankkaushuolto, ja syykin kytkinvikaan selvisi. Olivat nesteet häipyneet kytkinsylinteristä. Sen verran oli varmaan lauantaina kytkin kulunut, ja öljytilavuus kytkinrungossa ei ole järin suuri. Ei muuta kun nestettä pesään ja ilmaamaan, ja avot! Kotarissa oli taas toimiva kytkin, ja AT:kään ei ehtinyt tulla. Isot kädet Örthenin huollolle !
MK-22 Jussinkorpi
Jussinkorpi oli sellaista perinteistä suomienskaa kivien seassa. Ja sitä kiven määrää! Mistä ne kaikki sinne on oikein kannettu? Kilin kolin vanteet huusi hoosiannaa.
MK-23 Ohkola
Ohkola oli "ajettava" pätkä, eli soratietä nopeampaa ja vähän hitaampaa, spooria, metsää ja crossirataa. Vaihteleva ja mielenkiintoinen myös vastakarvaan. Tämä oli sunnuntain fyysisin pätkä. Pitkä kuin mikä. Tässä punnittiin kuskien kestävyyskuntoa. Minulla oli hyvä peesikaveri, joten vauhtikin oli kohdallaan ja ajorytmi pysyi koko pätkän kohdallaan. Enää varsinaisesta enska MK:sta oli jäljellä Keinukallio, johon suuntasimme seuraavana.
MK-24 Kerava-Sipoo (Keinukallio)
Keinukallion haastavuus oli tiedossa, sillä se oli jo pettää perjantaina, vaikka ajoimme sen toisena luokkana. Nyt siitä oli mennyt edelleen se neljäsataa kahvan vääntäjää. Ja olihan siinä aivan uskomattoman pahoja ylämäkiä ja alamäkiä, tai ainakin tuntui siltä. Oliskohan jo puhti pois kropasta? Paikkahan oli laskettelurinne. Upotin pyörän savispooriin konetta myöten. Jumankauta, kuinka mopotti voi olla lujassa. Tässä oli jo henkinen kantti tosi koetuksella, kun fysinen kantti oli jo loppunut. Jotenkin sain väkisin kiskottua sen ylös ja liikkeella. Enduro on todellakin uravalintakysymys - sekä kuvannollisesti, että kirjaimellisesti. No ei auta murehtia, itsepä itseni tukalaan tilanteeseen saatoin. Tämä oli minun ensimmäinen pyörän upotus tällä reissulla, ja tämän varmasti muistaa pitkään, sen verran koville se otti. Olinhan puhki pätkän jälkeen, oli taju lähteä. Tuon upotuksen seurauksena rankkaan tämän maastokokeen Päitsin raskaimmaksi pätkäksi, raskaampaa en vieläkään osaa kuvitella, vaikka tästä ollaan jo pikkuhiljaa elvytty. Ei Ohkolan eikä Jämsän pätkät voittanut tätä rypistystä, vaikka Keinukalliosta oli jätetty hakkuuaukiopätkä pois. Oli kuulemma ollut pyöriä tankkia myöten tantereessa.
MK-25 Lavanko
Hip hei hurraa, kohta loppuu! Mutta vielä voi tapahtua, kuten tapahtui minulla Lavangon lähdössä. Parempi olla ihan hiljaa. Lavankoa kaikki varmaan odottivat kuin kuuta nousevaa, ja nousihan se kuu. Eli crossirataa ja pientä kurvailua radan ulkopuolella. Noin 3km lyhyt "kevennys", ja ruutulippu heilui. Voi sitä ilon päivää. Päitsi on kierretty, 'pientä' ylpeyden aihetta oli havaittavissa !
Summa summarum
Näin jälkeenpäin tuntui uskomattomalta voittaa itsensä ja osan kanssakilpailijoistakin. Itselle laitoin "salaisen" tavoitteen olla kymmenen sakissa, ja sekin täyttyi. On ihmeellistä, miten pyörä kesti moista rääkkiä. Minulla ei ollut rengasrikkoja, eikä kettinkimurheita, ainut se kytkin, mutta siinä oli uskomaton mäihä, että se ei lasahtanut kellotettavalla MK:lla.
Kelit olivat aivan uskomattoman hienot. Ei tullut kylmä siirtymillä. Ainoastaan lauantaiaamuna ja -iltana käytin ajotakin päällä toista takkia ja tankorukkasia, mutta muuten läpi ajettiin "samoilla" vaatetuksilla.
Ostettu huolto toimi moitteettomasta, en osaa sanoa mitään negatiivistä Örthenin ja Myrttisen porukasta. Ilman heitä homma olisi ollut mahdotonta. Huolto sisälti siis pyörän ja kuskin tankkauksen, tarvittavat työkalut huoltoa varten ja tsemppaamista.
Tseppaamisesta tuli mieleen, että oli tosi mukavaa huomata kun siirtymillä oli nuorempia ja varttuneempia ihmisiä psyykkaamassa jopa panderollein. Oli nuorta ja vanhaa huiskuttamassa. Kiitokset myös heille.
Tiesin jo ennen lähtöä Päitsin olevan rankka, tavallaan joissakin asioissa yliarvioin ja toisaalta aliarvioin haastavuutta. Kokonaisuudessaan tuo nyt ei ollut järin rankka, mutta taas jotkut pätkät olivat ylihurjia. Kun ei tämmöinen tasamaan nappularenkaalla ajeleva ole tuommoisiin korkeuseroihin tottunut.
Sen voin kyllä kertoa, että ajotaito kasvoi roimasti, ja myös asenne että jos tuosta on pientäkään mahdollisuutta päästä, niin siitä pääsee (jos varautuu kaivamaan pyörää suosta tms.)
Oli myös mahtavaa huomata kanssakilpailijoiden avoimuus ja vilpittömyys muita kilpailijoita kohtaan. Itse en ainakaan huomannut mitään kyräilyjä, vaan pikemminkin tsempattiin toinen toisiaan ja poristiin tulevista ja menneistä pätkistä ja jaoimme tekniikkamurheitamme. Opin myös uusia naamoja, tosin nimethän ei mieleen jääneet, mutta kaikki oli samassa veneessä tai sanotaanko vaikka samassa suossa.
Kiitokset omasta ja Joukon puolesta koko kilpailuorganisaatiolle, ja sille hillittömän
suurelle talkooponnistukselle, mitä tällaisen kisan järjetely vaatii. Ja ilman
kuljettajiakaan homma ei olisi onnistunut, ja ilman yleisöä olisi ollut
tylsä ajella, eli heille kanssa erityismaininta! Ei muuta kuin pyörän pesuun!Linkkejä
Tulokset 72.Päijänteen ympäriajosta
Kuvia päijänteen ympäriajosta Urheilukuvat sivustolta
Päijänneajokuvia By Jyrki Tuppurainen
Kuvia päitsiltä Fotohanasta
Oikotie Racing sivuston kuvasaldoa
Hupsiskeikkaa
Markku Laukan sivuilta kuvia MK14:sta
Markku Laukan sivuilta kuvia MK10:sta
Päitsikuvia By Mikko Vahteri
Päitsikuvia By Mikko Hytönen